Varhaiskaali Pad Thai

23 kesä Varhaiskaali Pad Thai

Viime viikolla olin kaupunkilomalla Budapestissa, mihin arkkitehtuuriähkyn lisäksi kuului olennaisena osana kahviloiden koluaminen. Kun on viikon elellyt vehnä-sokeridieetillä tekee kotiin palattua mieli jotain vihreää ja raikasta.

Lähäri

Sillä välin kauppaan ilmestyneet kotimaiset varhaiskaalit houkuttelivat. Unkarissakin tuli syötyä kaalia hapatettuna ja haudutettuna mutta nyt halusin freesimpää otetta. Ja tukevien slaavilaisten makujen jälkeen teki mieli jotain ihan muuta. Mieluiten aasialaista

Puikko2

Pad thai on lempiruokiani ja tykkään lisätä siihen runsaasti kasviksia, saatanpa unohtaa riisinuudelit kokonaan. Olen kokeillut riisin tilalla myös höylättyä kesäkurpitsaa mutta pehmeä varhaiskaali osoittautui pajon maukkaammaksi vaihtoehdoksi. Pad thai valmistuu muutenkin todella pikaisesti ja kaali pad thai vielä nopeammin, joten sen jaksaa hyvin kasata vaikka reissupäivän iltana. Ja jos grillaus kutsuu (kuten juhannuksena usein), voi ohjeeseen tulevan tofun (tai mitä ikinä haluatkaan vokkiisi lisätä) heittää parilalle ja tarjota kaalihöystön lisukkeena.

Parempi Pad Thai

4:lle, valmistusaika 30 min.

3 l kiehuvaa vettä

  • 1 tl suolaa
  • varhaiskaali
  • 2 rkl tamarinditahnaa TAI 2 pehmeää kivetöntä taatelia + ½ limen mehu soseutettuna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ¼ dl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl kookossokeria
  • 2 kevätsipulia
  • 250 g herkkusieniä
  • 1 punainen ja keltainen paprika
  • nippu retiisejä
  • ½ l sokeriherneitä
  • 1 punainen keskivahva chili
  • (2 dl mungpavun ituja)
  • 250 g marinoitua tofua
  • 4 rkl paahdettuja maapähkinöitä kevyesti rouhittuna
  • 4 rkl tamaria tai soijakastiketta
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • ruukku tuoretta korianteria
  • 1 lime

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja mausta suolalla. Höylää kaalista suikaleita terävällä veitsellä. Ryöppää kaalisuikaleita 15 sekunnin ajan kiehuvassa vedessä. Kaada lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä.

Leikkaa sienet ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi kevätsipulit ja chili ohuiksi renkaiksi ja murskaa valkosipuli joukkoon. Siivuta retiisit ja paprikat ohuen ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi tofu suupaloiksi.

Kuumenna 1 rkl öljyä vokkipannussa. Lisää pannulle sienet ja tofu. Kääntele, kunnes ne saavat väriä. Lisää loput kasvikset kaalia lukuun ottamatta. Mausta tamarindi- tai taatelitahnalla, sokerilla ja soijakastikkeella sekä riisiviinietikalla. pyöräyttele sekaisin. Ota pannu sivuun ja lisää kaali/ riisinuudelit. Kaada päälle loppu seesamiöljy, sekoita ja tarkista maku. Viimeistele maapähkinärouheella ja tuoreella korianterisilpulla. Asettele annoksille vielä muutama limeviipale ja halutessasi kourallinen ituja.

Puikko3

2 Kommenttia
  • Anne/ 52weeksofdeliciousness.com
    Posted at 15:25h, 23 kesäkuun Vastaa

    Aivan ihana resepti! Laitan korvan taakse ja teen kun palaamme arkeen juhannuksen jälkeen 🙂

    • Outi
      Posted at 15:27h, 23 kesäkuun Vastaa

      No oli kyllä itsellenikin yllätys, että tää oli sellainen hole in one -resepti 😀

Jätä kommentti