Ennätin päästä näin pitkälle ennen bataattitoastiin vihkiytymistä. Ehkä siksi, etten omistanut leivänpaahdinta. Paahtaminen uunissa (joka on myös vaihtoehto) ei jotenkin tunnu samalta, sillä se on muutenkin ollut jo pitkään vakkaritapojani valmistaa bataattia.

Baataatti1

Tilanne muuttui, kun uusi toasteri ilmaantui pitkällisen taivuttelun jälkeen keittiöömme (Hyvästi KonMari!). Ja nyt alan ymmärtää, että leivänpaahdin voi olla ihmiselle lähes yhtä välttämätön kapine kuin kunnon blenderi.

Baataatti2

Pienen sählingin ja muutaman testiajon jälkeen paahdin, minä ja bataatit löysimme yhteisen sävelen. Uusi addiktio on syntynyt.

eväs

Salaatin ahmaisema kookos-maapähkinävoi-kurkku -paahtis.

Bataattia koneeseen ja näpsä eväsleipä valmistuu aamuteetä hörppiessä. Alan korvata ilta-aterioita ”leivänpuputuksella”, sillä mikä onkaan helpompaa, kun ideamyllyn pyörittää tyhjää päivän päätteeksi.

Baataattitoast1

Tahini-avokado-srirachamunakas -paahtis.

Ihan niin nopeaa bataattipaahtisten valmistus ei kuitenkaan ole kuin somepäivittelystä olen päätellyt. Ehkä paahtimeni on heikkotehoinen, mutta vaaditaan kolme kierrosta korkeimmalla teholla, ennenkuin viipaleet ovat kypsiä. Suunnilleen saman ajan siis kuin uunissa paahtaminen. Uunin lämmitys tosin vie aikaa ja energiaa, joten parin viipaleen takia sitä ei kannata tehdä. Sen sijaan, jos tehtailee toasteja isommalle joukolle, uuni on järkevämpi vaihtoehto.

Totean, että viipaleita ei myöskään kannata jättää liian paksuiksi. Toisaalta liian ohita siivuja on hankalaa syödä. Haluan nimittäin syödä paahtikseni kädestä oli bataattia tai ei. Puolen sentin viipaleet osoittautuvat toimiviksi.

Toasteribataatti maistuu sellaisenaan aika miedolta, jos on tottunut paahtamaan bataattinsa suolan, pippurin ja oliiviöljyn kera. Asia kannattaakin korjata valitsemalla päälle erityisen maukkaat lisukkeet. – Mitä ovat sinun suosikkisi?

Baataattitoast3

4 kommenttia “Testissä: Bataattitoastit”

  1. Siis kannattaako minun ottaa hyllyltä alas paahtimeni,jota tuskin koskaan käytän? Hauska idea kylläkin tuo ja postaus:) Tuleeko niistä toasteista yhtä pehmeitä kuin uunissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *