Reilu viikko sitten kävin kokemassa Oran. Odotukseni olivat korkealla, vaikkei Michelin-tähdestä ollut vielä tietoakaan. Onhan kyse Sasu Laukkosesta, jonka otetta moderniin lähiruokaan olen seurannut ihaillen jo vuosia. Lisäksi Ora lukeutuu niiden huippupaikkojen joukkoon, joissa menun keskiössä ovat kasvikset, eläintuotteet vain lisukkeita. Samaan kastiin kuuluu mm. lempiravintolani Grön, joka sekin sai nyt erittäin ansaitun tähtensä.

Kylmänä pakkasiltana Ora oli kuin kodikas pesä, jossa Sasu itse oli ovella toivottamassa tervetulleeksi. Jo istuinten asettelu paljastaa, että luvassa on intiimin illallisen sijaan gastronominen show. Pöydissä istutaan nimittäin rintamalinja kohti näyttämöä avokeittiötä, jossa kokit suorittavat performanssiaan. Salihenkilökunta ottaa asiakkaan mukaan vuorovaikutteiseen näytelmään nojautumalla pöydän yli kertoilemaan runsassanaisesti annoksista, valmistustekniikoista, raaka-aineista ja viinien nyansseista. Itse kuuntelen mielelläni tarinoita Koivakkalan laitumilla käyskentelevän Illusia-lehmän lypsämästä maidosta tai Itävaltaltalaisen Jutan pientilalla tuotetun alkuviinin rypäleiden kasvatuksesta. Mutta ajoittain tuntui, että itse syöminen jäi lähes sivuosaan. Ruokailu Orassa onkin kokonaiselämys, jossa itse annos on oikeastaan vain piste i:n päälle.

Vaikka Oran menu on kasvispainotteinen, keittiötä on hyvä informoida etukäteen vege ja varsinkin vegaanisista menu-toiveista. Seuralaiseni kanssa päätimme tällä kertaa sallia myös fisun lautaselle eli kala-kasvislinjalla mentiin.

Menu koostuu kuudesta ruokalajista ynnä keittiön tervehdykset. Pahoittelen kuvien laatua, sillä kameran kanssa hääräily ei ollut ruokailuelämyksessä ykkössijalla. Eikä annosten asettelussa ole taidettu muutenkaan tavoitella Instagram-uskottavuutta.

Pientä kivaa keittiöstä

Alkuun Sasu kiidätti pöytäämme pienet juuressuupalat: porkkanaa ja palsternakkaa uunipaahdettuna ja sipsin muodossa. Ihan jees, maistui laadukkaalta raaka-aineelta. Alkunäytöksen tähti oli kuitenkin kuohkeaksi vatkattu tattikeitto, jota tuotiin siemailtavaksi pieni mukillinen. Juotavaa samettia, joka viritti makusilmut valmiusasemiin.

Maa-artisokkaa ja selleriä

…oli alkuruoassa soseutettu letun täytteeksi. Rakennetta toivat paahdetut auringonkukansiemenet, joiden maussa on tyylikkäästi artisokkaa komppaava saundi. Samoin tuoreissa versoissa ja yrteissä. Erityisesti salvia nosti itselleni vähän arkisen ohukaisen seuraavalle levelille. Päälle oli myös raastettu hiukan luonteikasta juustoa, jonka tarkemmat tiedot valitettavasti ovat jo pyyhkiytyneet muististani.

Nieriää ja kaskinaurista

Kala-alkupala käsitti neljällä eri tekniikalla kypsytetyn palan Ahvenanmaalla kasvatettua ympäristöystävällistä nieriää. Filee oli ensin suolattu, sitten savustettu, vielä sous vide -kypsennetty ja lopuksi kevyesti kuivattu. Kalan rakenne oli lusikoitava ja suussasulava mutta silti mukavan napakka. Liemenä tuorepuristettu kaskinauriin mehu toi annokseen kivaa kirpeyttä. 

 

Todellinen herkkupala oli kuitenkin lisukkeena tarjottu sipsiksi friteerattu nieriän nahka, joka toimi rapsakkana alustana mehun puristuksesta jääneelle naurismujulle ja majoneesille. Kuningasidea ja itselleni illan mieleenpainuvin suupala.

Tattaria, punakaalia ja hanhen kivipiiraa

Risoton virkaa toimitti tattari, joka oli mehevöitetty (oletettavasti jonkin lähilehmän) luomumaidosta itse hapatetulla ranskankermalla. Punakaali oli keitelty punajuurimehussa lähes tunnistamattoman mutta yleisherkullisen makuiseksi lisukkeeksi. Kivipiira oli vegeannoksesta vain jätetty pois ilman sen kummempaa korvaajaa. Annos oli kuitenkin kivan tasapainoinen, hieman lohturuokaankin kallistuva syötävä.

Ahvenanmaan karitsaa Portobellosieni ja kaalia

Pääruoka-annoksessa lammas oli korvattu hitaasti paahdetulla portobellon lakilla, jossa maistui rosmariini. Lisäsävyn sienipihvi sai ohueksi höylätystä tuoreesta herkkusienestä. Kaalia oli tarjolla muhennettuna ja kehyksen annokselle loi pannulla karamelloitu suikale. Viimeistelynä nuoria punakaalin lehtiä ja kermainen liemi. Jos olen rehellinen, annos oli vähän särmätön, jopa arkinen. Syntyisi helposti myös omassa keittiössäni.

Illusia -juustoa ja omenaa

Illan toinen suosikkini (kalannahkasipsin lisäksi) edusti juusto-osastoa. Kolme kaurakeksiä oli täytetty pehmeän makuisella sinihomejuustolla ja omenakompotilla. Viimesilauksena kirpeät suolaheinän lehdet. Hienostunutta ja jotenkin kotoisaa yhtä aikaa.

Ennen varsinaista jälkiruokaa tarjoiltiin vielä suun raikastuksena pieni pallonen sitruunaverbenalla maustettua puolukkasorbettia, joka oli sekin yksi menun kohokohtia.

Suklaata ja luumua

Seuralaiseni nautti kahvilla kostutetun, Goodion raakasuklaasta valmistetun suklaa fondantin, jota täydensivät luumukompotti ja kvenelli kotitekoista vaniljajäätelöä.

Tajusin heti, että moinen stimulanttiherkku saisi minut kukkumaan myöhään yöhön ja pyysin vaihtoehtoa. Keittiöstä järjestyikin lennosta karamellikastikkeella kuorrutettu omenamehukakkunen. Kiittelin joustavaa toimintaa mutta itse leivonnainen oli valitettavasti pettymys: mauton ja rakenteeltaan tiivis, jopa sitkeä. Joko emme ymmärtäneet lainkaan toisiamme tai sitten annos oli yllättävä floppi muuten tyylikkäässä kokonaisuudessa.   
Menu kylkeen voi tilata viinipaketin (65 €), johon sommelier Noora Sipilä on valinnut jokaiseen ruokalajiin mätsäävän erityisen viinin. Paketin voi kätevästi tilata myös puolikkaana, mikäli haluaa kokea ruoan ja viinin liiton mutta koko lasillinen tuntuu liialliselta. Alkoholitonta vaihtoehtoa hakevalle tarjonta sen sijaan  oli valitettavan niukka. Tässä olisin kaivannut luovempaa otetta, kuin alkoholiton kuohuviini tai kuplavesi.

Loppuarvio

Ora on jo Michelin-tähtensä saanut, mikä kertoo, että kyseessä on erityinen paikka. Silti rehellisyyden nimissä on sanottava, että jos olisin tiennyt illastavani tulevassa tähtiravintolassa olisin ollut yllättynyt. Parasta Orassa oli lämmin huolenpito asiakkaasta, yleisfiilis – ja ne tarinat. Ruoka sen sijaan soitteli omalla makuasteikollani kapealla skaalalla. Epäilen vahvasti, että ilman myönnytystä kalakunnan suuntaan kokemus olisi jäänyt vieläkin pliisummaksi. Kaikessa maistui kyllä raaka-aineiden kunnioitus, tekninen osaaminen ja laatu, maut olivat tasapainossa ja pientä yllätyksellisyyttäkin löytyi. Wau-hetki jäi kuitenkin kokematta ja menun hinnalla (85 €) olisin odottanut kunnianhimoisempia ratkaisuja kasvisvaihtoehtoihin.

Ravintola Ora      Avoinna:

Huvilakatu 28 A    ke - la 18 - 21:30 (viimeiset tilaukset)

Helsinki 00150     Lounas pe ja la klo 12 - 15

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

SaveSave

2 kommenttia “Ravintolaelämys: Ora”

    1. Kiitos Alexander. Suosittelen kyllä lämpimästi vaikka itse vähän nirputinkin tietyistä detskuista 😉 Kokonaiselämys tekee tähtipaikan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *