Piiras_vaaka2_1

Halloween-herkkumme syntyi vaihteeksi päärynästä. Tarkoitus oli tehdä muuten vain piiras sesongin aineksista, aikuiseen makuun. Punaviinissä uitettujen päärynöiden väristä tuli kuitenkin, noh… lihaisa. Ja hieman hyhmäiseksi keittynyt punaviinisiirappi synnytti ulkonäkönsä puolesta myös tiettyjä assosiaatioita.

IMG_5361

Punaviinissä marinoidut päärynät ovat vanha klassikko, joka kääntyy kivasti myös leivonnaiseksi. Ja vaikka piiras näyttääkin tulevan suoraan kauhukeittiöstä, maku on huomattavasti hienostuneempi. Piiras on semiraaka siten, että keitin päärynät ja mausteisen viinisiirapin, pohjan ja täytteen suklaamoussen tein kuumentamatta.

Päärynät

Kokeilin korvata osan pohjataikinan manteleista härkäpapurouheella. Rakenteesta tuli keveämpi mutta papurouhe lisää myös kivasti proteiineja. Halutessaan ne voi kuitenkin korvata perinteiseen tyyliin pähkinöillä tai manteleilla. Päärynät saavat olla vielä vähän kovia, jolloin ne pysyvät kiinteinä keittelyistä huolimatta. Itse pidän mausteista, joten lisäsin niitä liemeen avokätisesti. Jos haluat karsia, ota kuitenkin kaneli ja kardemumma mukaan.

Härkäpapurouhe

Punaviini-päärynäpiiras

Marinoidut päärynät ja punaviinisiirappi

  • 2 -3 napakkaa päärynää (koosta riippuen)
  • 2,5 dl punaviiniä
  • kanelitanko
  • 1 tl kardemummaa
  • (ripaus neilikkaa ja inkivääriä)
  • (1/2 vaniljatanko)
  • 3 rkl kookossokeria tai vastaavaa makeutusta

 

Kuori ja viipaloi päärynät pitkittäin. Laita kattilaan punaviini, mausteet ja sokeri. Kiehauta. Lisää päärynäviipaleet ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes päärynät muuttuvat läpikuultaviksi (n. 10 min) mutta pysyvät edelleen kasassa. Nostele varovasti lävikköön. Keitä loppu liemi kasaan, kunnes jäljellä on n. puolet. Säästä tarjoilua varten.

 

Pohja:

  • 1,25 dl manteleita
  • 1,25 dl härkäpapurouhetta (tai manteleita/pähkinöitä)
  • 1,25 dl rusinoita
  • 1 rkl vaahterasiirppia tai juoksevaa hunajaa
  • ripaus suolaa

 

Jauha täytteen ainekset taikinamassaksi monitoimikoneessa. Jos seos vaikuttaa kuivalta, lisää 1 rkl vettä tai omenamehua. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan kokoinen leivinpaperin pala helpottaa palojen irtoamista leikkausvaiheessa.

 

Suklaatäyte:

  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä – liota 1/2 tuntia tai enemmän
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl carobjauhetta
  • 1 dl punaviiniä + 0,25 dl vettä (tai rypäle-/granaattiomenamehua)
  • 1/2 dl agavesiirappia tai juokevaa hunajaa (tai toivotun makeuden mukaan, varsinkin jos käytät viinin tilalla makeampaa mehua)
  • 1/2 vaniljatangon siemenet tai 1 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • ripaus kanelia
  • 1,25 dl sulatettua kaakaovoita
  • 1 tl psylliuminsiemenjauhetta tai 1 rkl kuorittuja siemeniä

 

Siivilöi ja huuhtele cashew-pähkinät. Laita täytteen ainekset tehosekoittimeen kaakavoita ja psylliumia lukuunottamatta. Tehosekoita kuohkeaksi seokseksi. Lisää kaakaovoi ja psyllium ja tehosekoita sileäksi.

Kaada täyte pohjataikinan päälle. Asettele pinnalle marinoidut päärynät. Ennen tarjoilua valuta päälle punaviinisiirappi.

Piiras_pysty

 

Ps. Jos et välitä viinistä lainkaan, voit korvata sen granaattiomenamehulla.

Granaatti ja päärynä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *