Persimonipiiras

Jouluvalmistelut alkavat olla paketissa ja päiväkin oli tänään jo minuutin pidempi! Askel suuntaa siis valoa päin, pitenevin harppauksin.

Jonkin aikaa saattaa sisäinen aurinko kaivata vielä lisätukea. Oma luottohedelmäni tähän tarkoitukseen on persimoni. Sitä syödään meillä aamusta iltaan, smoothieissa, salaateissa, sellaisenaan.. Jopa pizzan päältä on joskus tavattu. Yleensä persimoni-addiktio päättyy yhtä nopeasti kuin alkaakin, viimeistään helmikuun alussa, sesongin hiipuessa.

Persimonipiiras2

Tämä aurinkoinen piiras sopisi myös joulupöytään, jos sellaisen vielä ennättäisi pyöräyttää, mutta maistuu muutenkin talvikauden herkkuna. Rakastan erityisesti persimonin ja puolukan yhdistelmää, kardemummalla pyöristettynä. Ja pohjasta löytyvä lucuma liittyy seuraan myös sulavasti.

Piiras valmistuu uunitta, mutta kuivattelin pohjaa muutaman tunnin 45 asteessa, jolloin siitä tuli aavistuksen rapsakka. Kuivausmenetelmää voi hyödyntää myös makujen tiivistämiseen, joten myös päällykset pääsivät uuniin, tosin edelleen kuivauslämpötilaan. Jos haluat selvitä nopeasti, kuivattelut voi skipata. Tai koko piiraan voi myös kevyesti kypsentää 150 asteisessa uunissa n. 20 minuutin ajan.

Persimonipiiras

26 cm halk. piiras

Pohja:

  • 3,5 dl cashew- + parapähkinöitä (n. puolet ja puolet)
  • 1 dl kaurahiutaleita (jauha tehosekoittimessa jauheeksi)
  • 1 dl lucumajauhetta
  • 100 g kultaisia rusinoita
  • ripaus suolaa
  • n. 3 rkl vettä

 

Puolukkatäyte:

  • 1 dl puolukkasurvosta
  • 1 rkl lucumajauhetta
  • ripaus jauhemaista steviaa
  • 1 rkl kuorittuja psylliuminsiemeniä
  • 1 tl jauhettua kardemummaa

 

Päälle:

  • 1 1/2 kypsää persimonia ohuina viipaleina
  • (granaattiomenan siemeniä)

 

Tehosekoita pohjan ainekset monitoimikoneessa rouheaksi massaksi. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. (Jos haluat rapeamman pohjan, laita 4 – 8 tunniksi kuivuriin.)

Soseuta puolukkatäytteen ainekset ja levitä piiraspohjalle. (Jatka kuivattelua n. tunnin verran.) Asettele lopuksi päälle persimoniviipaleet ja tarjoa esim. kuohkeaksi vatkatun kookoskerman kanssa.
persimonipiiras_2

Kokeilin myös persimoniviipaleiden kuivattelua, mutta ne sitkistyivät. En siis suosittele. Sen sijaan, jos paistat piiraan uunissa, persimonit pehmenevät suussasulaviksi.

 

 

[custom_font font_family=’Zapfino’ font_size=’19’ line_height=’26’ font_style=’none’ text_align=’center’ font_weight=’300′ color=” background_color=” text_decoration=’none’ text_shadow=’no’ padding=’0px’ margin=’0px’]Tunnelmallista joulunaikaa![/custom_font]

Kommentti “Persimonin makeaa joulua!”

  1. Ihana piiras! Persimoni on just nyt täällä sesongissa ja siihen törmää paljonkin;hyvä hedelmä vaikkei lemppareitani koska pidän hapokkuudesta hedelmissä.*
    Oikein kaunista ja rauhallista joulua sinulle Outi ja perheellesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *