meringue3_up

Viime viikkoina olen törmännyt vegaanisten marenkien ohjeisiin eri puolilla nettiä. Vegemarengit sinällään ovat jo vanha juttu, ohje löytyy vaikkapa No-Egg -kananmunankorvikepaketin kyljestä. Kohumarenkien resepti on kuitenkin hämmästyttävän simppeli, pääraaka-aineina sokeri ja kikhernetölkistä jäljelle jäävä liemi. Tiedän, kuulostaa aika jännältä… Pakkohan reseptiä oli testata.

Myönnän, että vaikka rakastan kokeellista kokkausta, ryhdyin puuhaan epäilyksin. Munaton marenki on mielestäni paradoksi keskeisen ainesosan jäädessä pois.

collage1

Normaalisti marengeissa päänvaivaa eivät itselleni aiheuta kananmunat, vaan valkoinen sokeri. Sitä kun en kokkauksissani suosi. Olen kuitenkin todennut, että marenkivaahto onnistuu hyvin vaikkapa kookossokerilla, jopa hunajalla. Jälkimmäistä en nyt uskaltanut kokeilla, sillä ohje itsessään vaikutti jo sen verran hurjalta. Harmi kyllä, kookossokeri oli päässyt loppumaan, enkä löytänyt sitä lähimarketista. Koska kokkauskärpäsen purema oli akuutti oli otettava käyttöön plan B: intiaanisokeri, rakenteellisesti ok, mutta maussa salmiakkia. Jatkoin valitsemallani tiellä ja maustoin taikinan vaniljan sijaan lakritsinjuurijauheella. Kikherneiden säilöntäliemessä on myös suolaa, mikä sekin komppasi lakritsi-ideaa.

collage2

Kuten kuvista näkyy, kikliemi toimii taianomaisesti! Hieman marengit painuivat kasaan paistettaessa, mutta kaiken kaikkiaan rakenne oli hämmästyttävän autenttinen. Marengit eivät myöskään maistu herneelle, tosin näissä lakritsimaku olisi luultavasti peittänyt sen joka tapauksessa.

Periaatteessa munattomat marengit voi valmistaa samaan tapaan myös muiden tölkkipapujen liemestä (paitsi ei tienkään niistä, jossa on tomaattisoosia). Pavuista liukenee säilöntäliemeen sen verran proteiineja ja tärkkelystä, että neste vaahtoutuu vatkatessa ja sokeri hoitelee loput.

Vaikka kokeilu oli varsin onnistunut, muutama huomio: Periaatteessa säilyketölkin liemi saattaa sisältää jonkin verran samoja hiilihydraatteja, jotka pavuissa aiheuttavat herkkävatsaisille vaivoja ja liemessä on siis myös suolaa. Peltitölkeistä saatta myös liueta haitallisia aineita, kuten bisfenoli-A:ta. Tölkkipulmaa ei voi kiertää käyttämällä kuivattujen papujen liotusvettä, sillä siihen irtoaa lektiinejä ja muita haitallisia yhdisteitä. Samoista syistä en myöskään voi oikein suositella papujen keitinvettä. Siispä pahvitölkki on parempi.

Luultavasti vispaan jatkossa marenkini kuitenkin luomuvalkuaisista (silloin harvoin, kun niitä teen), mutta kaiken kaikkiaan ohje on hauska ja jälleen kerran osoitus vegaaniyhteisön mielettömästä innovatiivisuudesta. Plussaa myös siitä, että tölkkiliemellekin löytyy käyttöä herneiden lisäksi. Ja aina on hyvä olla vaihtoehtoja takataskussa silloin, kun kananmuna on syystä tai toisesta kiellettyjen listalla.

Munattoman marengit (lakritsi-viballa)

  • 1 tlk säilykekikherneitä, käytä vain liemi (käytin 290 g purkin Go Greenin luomuherneitä)
  • 2 dl kookossokeria tai intiaanisokeria (tai 1,5 dl valkoista sokeria, kuten alkuperäisessä ohjeessa)
  • 1 tl jauhettua viinikiveä (cream of tartar) tai 1 tl sitruunan mehua

Maustamiseen: 1 tl jauhettua luonnon vaniljaa (perusmarenkeihin) tai jauhettua lakritsinjuurta (lakumarenkeihin)

Lämmitä uuni 100 asteeseen ja leivinpaperoi kaksi peltiä.

Valuta tölkistä liemi suureen kulhoon ja käytä kikherneet muuhun. Vatkaa sähkövatkaimella liemi kevyeksi vaahdoksi. Lisää viinikivi tai sitruunanmehu ja jatka vatkaamista pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri muutamassa erässä välillä vatkaten, kunnes saat kiiltävää marenkivaahtoa, jonka huiput pysyvät pystyssä. Pursota tai lusikoi haluamasi kokoisia marenkeja pelille. Marengit leviävät paiston aikana hieman, joten jätä niiden väliin tilaa. Siirrä välittömästi uuniin ja kuivata marenkeja 1,5 tuntia. Sammuta uuni ja ota marengit pois vasta täysin jäähtyneinä, noin parin tunnin kuluttua.

Dippailin omat marenkini vielä lakritsin makuiseen raakasuklaaseen, jonka ohje on tässä:

Laku-suklaakuorrutus

  • 1 dl kaakavoita
  • 3 rkl hunajaa tai agavesiirappia
  • 2 tl lakritsijauhetta
  • 1 rkl (raaka-)kaakaojauhetta
  • 1 tl luonnon vaniljaa
  • 2 tl soijalesitiinijauhetta

Sulata kaakavoi ja hunaja vesihauteessa. Vatkaa sekaan loput aineet ja jäähdytä seosta välillä sekoitellen, kunnes se hieman sakenee. Dippaa tai kuorruta marengit suklaaseoksella ja anna jähmettyä viileässä.

Kuorrutus1

 

12 kommenttia “Munattomat marengit”

  1. hei iiiiiihana ohje!! aaah. kiitos jakamisesta! kauniit kuvat myös. sellainen kysymys, toi viinikiven linkki menee sun aikasempaan blogipostaukseen, pitäisköhän mennä jonnekin muualle? olisin nimittäin ollut kiinnostunut mistä cream of tartarisi hankit!

    1. Kerroin siinä enkelikakku-postauksessa viinikivestä tarkemmin. Hommaan omani Jenkeistä aina jonkun matkatuliaisena. Siellä sitä myydään ihan perusmarketin maustehyllyssä. Oliskohan tää purkki ihan vaan jostain Safewaysta peräisin.

  2. Hurjan nätit:) Minäkin olen viime aikoina törmännyt munattomiin marenkiohjeisiin ;ne kai sai alkunsa Terry Romeron kirjasta.Tuliskohan tuollaista jälkeä myös kikherneiden keitinlientä käyttäen…

    1. Joo, luulisin että on varmin valinta. Ellei sitten itse kokeilisi säilöä kikherneitä. Hmmm… ehkä sekin täytyy vielä tehdä 🙂

  3. Oon kans ihastellut ympäri nettiä pyörineitä vegemarenkipostauksia ja tää on kyllä niin veikeä idea, että pakkohan tätä on itsekin kokeilla. Toi lakuvivahde kuulostaa just mun herkkuhammasta rauhoittavalta 😉

    1. Tämä on kyllä yksi hauskmpia oivalluksia. Kukaan, jolla oon maistattanut ei olis arvannut, etteivät ole aitoa marenkia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *