Arkikattauksessa löytyy aina tilaa yhdenkattilan aterioille. Etenkin kun valmistautuminen juhlakauden herkkupöytiin käy jo kiivaana. Keitot ovat erinomainen vastaus tarpeeseen: Helppoja, herkullisia ja lisäksi loistava kätkö aineksille, jotka haluaa siivota jääkaapista tai joita ruokanirsot vierastavat. Kuten vaikkapa munakoisolle.

Itse en ymmärrä munakoisoallergiaa, mutta meillä koisokikkareet päätyvät usein koristamaan jälkikasvun lautasenreunoja. Paahdetusta munakoisosta (joka on mielestäni raaka-aineen herkullisin muoto) syntyy kuitenkin myös muheva sosekeitto. Kun sen sakeuttaa kikherneillä kermaisilla cashew-pähkinöillä, lautaselle saadaan myös proteiineja ja hyviä rasvoja. Eikä kukaan enää muistakaan koisoherkkyyttä.

Munakoisokeitto_vaaka2

Keitot ovat – vähän kuin smoothietkin – parhaimmillaan tuunattuina. Siksi erilaiset lisukkeet ja härpäkkeet kuuluvat meillä aina keittopöytään. Tällöin ei leipääkään tarvita, kun keittokulhollisesta syntyy jo itsessään tukeva ateria.

Tässä keitossa hyödynsin koko paketin (400 g) kuivattuja kikherneitä – tai kahviherneitä (kuten kuuluu nimen tyylikkäämpi versio) ja paahdoin osan herkkulisukkeeksi. Niitä kun tekee kerralla isomman erän, tavaraa riittää useammalle päivälle mm. salaatteihin tai sellaisenaan napsittavaksi. Lähi-idän makuja täydentävät dukkah-mausteseos, jonka ohjeen löydät vaikkapa täältä, sekä granaattiomenan siemenet.

Munakoisokeitto_pysty

Muheva munakoisokeitto

4:lle

  • 2 reilua munakoisoa
  • oliiviöljyä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 1/2 l kypsiä kikherneitä*
  • 1 1/2 dl cashew-pähkinöitä
  • 1 laakerinlehti
  • 1 l kasvislientä
  • 1 tl kuivattua salviaa
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan

 

Lisäksi: Paahdettuja kikherneitä (ohje lopussa), granaattiomenan siemeniä ja dukkah-mausteseosta

* Jos käytät kuivattuja kikherneitä, keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Säilykeherneitä tarvitset n. 2 prk.

Lämmitä uunin grillivastus ja paahda munakoisoja, kunnes kuori mustuu. Kääntele välillä, jotta koisot paahtuvat tasaisesti. Paahda cashew-pähkinöitä hetki paksupohjaisessa keittokattilassa ilman öljyä. Sekoittele, kunnes pähkinät saavat hieman väriä. Lisää joukkoon oliiviöljy ja sipulit selä valkosipulinkynnet kokonaisina. Kuullota sipuliseosta hetki. Lisää paprikajauhe ja korianteri ja pyöräytä vielä muutaman kerran.

Irrota munakoisojen sisus ja paloittele keittokattilaan. Jos käytät tölkkiherneitä, valuta ja huuhtele ne hyvin. Lisää kattilaan, samoin salvia sekä lopuksi kasvisliemi. Anna keiton porista puolisen tuntia. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi. Lisää suola ja mustapippuri ja tarkista maut.

Tarjoiluvaiheessa lisää annosten päälle kylmäpuristettua oliiviöljyä tai hampunsiemenöljyä, paahdetut kikherneet ja granaattiomenan siemenet. Viimeistele dukkahilla tai vastaavalla mausteseoksella.  Myös tuore korianteri sopisi hyvin, mutta se oli kuvaushetkellä jo syöty.

Munakoisokeitto_vaaka

BBQ-kikherneet

n. 1/2 l kypsiä kikherneitä, seesamiöljyä, 1 tl savupaprikajauhetta, 1/2 rkl nestesavua, 1/2 tl valkosipulijauhetta, ripaus kanelia, 1 rkl soijakastiketta, 1 tl hunajaa, ripaus cayennepippuria, 1 tl jeeraa ja jauhettua korianteria, rouhittua mustapippuria.

Sekoita mausteet hyvin valutettuihin kikherneisiin. Levittele leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda 180 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes herneet saavat vähän väriä. Säilytä jääkaapissa kannellisessa purkissa ja käytä lisukkeena. Herneet säilyvät n. 3 vrk.

Kommentti “Muheva munakoisokeitto, granaattiomenaa ja paahdettuja kahviherneitä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *