Seuraava video on kuvattu kirjan kirjoitusvaiheessa ja kerron siinä tarkemmin, mistä Mielekkäissä Eväissä on kyse.

Edit 1.10.2017:  Mieli&Ruoka -sivut ja blogi on jatkanut matkaansa kohti muita onnellisuutta ja hyvää oloa lisääviä asioita mutta reseptiarkistosta löytyvät edelleen lisäreseptit ja tutoriaalit, joihin kirjassa viitataan.

Kyseessä on keittokirja, josta herkkureseptien ja -kuvien lisäksi löytyy myös vankkaa tietoa ruuasta ja ravinnosta, joka tekee hyvää mielelle.

Jatkuvasti tulee uutta tutkimustietoa siitä, millainen ravinto on hyväksi aivojen toiminnalle, vireydelle ja mielen hyvinvoinnille, mutta miten tätä ruokaa voi laittaa käytännössä? Lähdin ottamaan siitä selvää ja tuloksena syntyi joukko reseptejä, jotka halusin laittaa jakoon.

Hyvän mielen ruoka on loppujen lopuksi aika samanlaista kuin muukin hyvän olon ruoka. Oma mottoni on, että terveellisenkin ruoan pitää olla herkullista, joten kaikissa resepteissä pääosassa on siis maku ja ruokaelämykset, joita on mukavaa jakaa myös muiden  kanssa.

Olen kirjoittanut paljon raakaruoasta ja puhun lämpimästi kasvisruoan puolesta. Mielekkäiden eväiden reseptit eivät kuulu tiukasti mihinkään kategoriaan, mutta raaka-aineina käytetään vain aitoja ruoka-aineita, joissa on tallella mahdollisimman paljon mielelle ja keholle tarpeellisia aineksia. Myös ruuan alkuperä on tärkeä teema, sillä tämän päivän maailmassa ruoan ja omien valintojen ympäristövaikutuksia ei enää pääse karkuun. Onnellisuutta lisää myös se, että teemme tietoisia valintoja, jotka edistävät yhteistä hyvää ja koko planeettamme hyvinvointia.

Kustantajan sivuille…0fe090589ec16f8ba93b3a7f7ad75c51

SaveSave

SaveSave

SaveSave

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *