Kupit1

Ottaen huomioon Suomen pohjoisen ja pimeän sijainnin, juomakulttuuriimme kuuluu hämmästyttävän suppea valikoima kuumia/lämpimiä juomia: Kahvi, tee ja kaakao, jouluna glögi. Siinäpä ne. (Perinteisesti sisäiseksi villapaidaksi on tainnut riittää kossu tai korven kyynel, joten tuotekehittely lienee jäänyt vähemmälle…)

Omassa talvikauden selviytymispakkauksessani on kuitenkin sijaa muillekin lämmittäville juomille, varsinkin sellaisille, jotka eivät sisällä kofeiinia tai muitakaan stimulantteja. Tarve taisi saada alkunsa eräästä Istanbulissa vietetystä joulusta, jolloin tutustuin lauttamatkalla salepiin. Kyseessä on jauhetusta orkidean juuresta valmistettuun kermainen juoma, jota viiksekkäät papat möivät Bosborin salmen yli kulkeville.

Juomat_vaaka

Orkideadrinkkiä en sen koommin ole päässyt maistelemaan, mutta tänään sain vihdoin kokeiltua  reseptijonossa odotellutta pähkinäjuomaa. Idea jäi kytemään alunperin tästä karamellisesta saksanpähkinherkusta mutta oma versioni muistuttaa myös Etelä-Amerikkalaista avena calientea, eräänlaista lämmintä kauramaitoa. Kyseessä on kuitenkin enemmän kuin kuuma maito, sillä hasselpähkinöistä valmistettu, kauralla sakeutettu kupponen on pehmeä ja hellä kuin sisäinen halaus.

Juomat_pysty2

Reseptin juoma on vain hieman makea, joten voi olla, että haluat lisätä vaahterasiirappia omaasi reilummin. Varsinkin jos nautit sen jälkiruoaksi, sillä paksumpi versio käy myös makeasta keitosta (tai, noh… miksei myös vellistä, joskaan sanan herättämä proosallinen mielikuva ei todellakaan tee oikeutta tälle silkkiselle herkulle!). Väitän kuitenkin, että juoman antidepresanttiset vaikutukset ovat parhaimmillaan reippaan ulkoilun jälkeen. Esimerkiksi 5226 askelmaa myöhemmin… 

[image_hover image=’http://www.mieliruoka.fi/wp-content/uploads/2015/11/vsco-photo-2-e1448809296108.jpg’ hover_image=’http://www.mieliruoka.fi/wp-content/uploads/2015/11/vsco-photo-1-e1448809317464.jpg’ link=” target=’undefined’ animation=’undefined’ transition_delay=’500′]

Lämmin hasselpähkinäjuoma

2 annosta
  • 1,5 dl paahdettuja hasselpähkinöitä
  • 1 dl liotettuja kaurasuurimoita tai pikakaurahiutaleita
  • n. 7 dl vettä
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • ripaus suolaa
  • kanelitanko
  • 1/2 vaniljatanko
  • ripaus muskottia ja kanelia tarjoiluun

Jos käytät kokonaisia kaurasuurimoita, liota niitä mieluiten yön yli. Pikakaurahiutaleet käyvät myös, niille riittää puolen tunnin liotus. Lämmitä uuni 150 asteeseen ja paahda hasselpähkinöitä n. 15 min välillä sekoitellen. Ne saavat päästä melko tummiksi, mutta varo kuitenkaan kärväyttämästä.

Valuta kaura ja siirrä jäähtyneiden pähkinöiden kanssa tehosekoittimeen. Lisää vesi ja blendaa sileäksi. Siivilöi seos kattilaan esim. tiiviin harsokankaan tai pähkinämaitojen valmistukseen tarkoitetun siiviläpussin läpi. Käytä jäljelle jäänyt kuitumassa vaikkapa leivonnassa. Lisää kanelitanko ja vanilja ja keitä sekoitellen kymmenisen minuuttia tai kunnes juoma sakenee. Jos seoksesta tulee liian paksua, vispilöi joukkoon vettä. Mausta lopuksi vaahterasiirapilla ja ripauksella suolaa maun mukaan. Tarjoa kuumana ja viimeistele annokset jauhetulla muskotilla ja kanelilla. Jäähdytetty juoma säilyy jääkaapissa pari päivää. Lämmitä ennen tarjoilua.

Sekoitus

4 kommenttia “Lämmin hasselpähkinäjuoma”

  1. Salepia ,täällä sachlab,saa täälläkin,en tosin itse ole siihen erityisesti ihastunut,vaikka sitä erityisesti talven aikaan saa useastakin paikasta, Useasti myös orkidean juuri korvataan maizenalla koska orkidean juurta on vaikeampi löytää. Lämmintä ja maustettua kaurajuomaa tulikin maistettua Etelä-Amerikassa asuessa. Kiva juoma:) Tuosta tuli kuvan mukaan kivasti paksua. Manteli muuten keittäessään muuttuu myös paksuksi,huomasin kun tein rosetta-juomaa.
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2014/02/rosetta-mantelijuoma.html

    1. Joo, googletinkin joskus salepin levinneisyyttä ja sitä tosiaan taitaa löytyä muualtakin itäisen Välimeren alueelta. Täältäkin saa turkkilaisista kaupoista salep-juomajauhetta, mutta se on juuri tuota maizenan ja lisäaineiden sotkua, joten olen jättänyt väliin. Rosetta on varmaan ihanaa, tosin sokerin määrä on melkoinen…

  2. Totta ,sokeria aika reilusti mutta sen voisi varmaan korvata vaikka kookossokerilla ja pienemmällä määrällä,Tarkoitus onkin taas tehdä sitä lähiaikoina.,

    1. Juu, ymmärsinkin, että käyttötarkoitus on hieman toinen. Vähän vastaavaa olen maistanut Espanjassa kylmänä ja jäiden kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *