Keväisen keiton väri on tietenkin vihreä. Viimeistään parsakausi tekee tämän selväksi mutta soppakattilaa voi keventää muillakin vihreillä kasviksilla. Fenkoli on suosikkini sillä sen lakritsainen maku on viileän hienostunut.

Fenkolikeitto1

Tämä keitto syntyi alunperin maanantaina jääkaapin jämistä. Säästän parsakaalin varsiosat ja purjon vihreän varren yleensä keittoihin, ja ne odottelivat vihanneslokerossa valmiina viikonlopun jäljiltä. Sunnuntain simpukka-aterialta oli myös jäänyt herkullista valkoviinilientä, jonka halusin hyötykäyttää.

Sinisimpukat ja fenkoli ovat klassinen yhdistelmä muutenkin ja simpukkaliemi sopii tähän keittoon kuin nenä päähän. Sen voi toki korvata pelkällä kasvisliemellä. Valkoviiniä en kuitenkaan jättäisi pois – edes maanantaina. Pääroolissa on silti fenkoli, jonka makua korostin vielä paahtamalla liemeen korianterin- ja fenkolinsiemeniä. Gourmet-korttina toimi ripaus jauhettua lakritsinjuurta.

Papujen ansiosta keitto tyydyttää sellaisenaan keveänä pääruokana mutta sopii myös juhlavamman aterian aloitukseen.

Fenkolikeitto2

Lakritsainen fenkoli-valkopapukeitto

4:lle

  • 11/2 reilua fenkolia
  • 2 parsakaalin varsiosat tai 1/2 kokonaisesta parsakaalista
  • 1 purjo
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 prk isoja valkopapuja
  • 1 laakerinlehti
  • 2 tl korianterin siemeniä ja fenkolinsiemeniä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 l kasvislientä
  • suolaa, valko- ja mustapippuria
  • 1/2 prk kaurakermaa tai vastaavaa
  • tuoretta persiljaa
  • lakritsijauhetta maun mukaan

 

Paahda korianterin ja fenkolinsiemeniä hetku kuivassa kattilassa. Poista fenkolist tummuneet pintaosat ja kanta. Viipaloi kattilaan. Paloittele parsakaali ja suikaloi pesty purjo (myös vihreät osat). Lisää oliiviöljy ja kuullota kasviksia hetki. Huuhtele ja valuta pavut, lisää kasvisten joukkoon ja freesaa vielä hetki. Lisää kasvisliemi ja valkoviini sekä laakerinlehti. Anna keiton porista keskilämmöllä parikymmentä minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Poista laakerinlehti ja soseuta blenderillä tai sauvasekoittimella samettiseksi. Lisää kaura- tai muu mieleisesi kerma ja silputtua tuoretta persiljaa. Viimeistele keiton pinta lakritsijauheella ja vie tarjolle.

4 kommenttia “Lakritsilla säväytetty fenkoli-valkopapukeitto”

  1. Oi, tämä kuullostaa herkulliselta 🙂

    Olen käyttänyt lakrtisia vain makeisiin (esim kookosmaitojäätelöön), mutta täytyy siis kokeilla myös suolaisissa. Urtekramilla on sekä lakritsijauhetta että lakritsijuurijauhetta. Satutko tietämään, onko niiden käytössä jotain oleellista eroa?

    1. Tämmöisen tiedon löysin Urtekramin facebook-sivuilta:” Lakritsijuurijauhe ja lakritsijauhe eroavat toisistaan voimakkuudeltaan.
      Lakritsijuurijauhe on kuivattua ja jauhettua lakritsijuurta. Lakritsijauhe on lakritsijuurta, joka on höyrystetty voimakkaaksi lakritsisiirapiksi, joka edelleen kuivataan ja sen jälkeen jauhetaan – ja näin siitä tulee raakalakritsijauhetta. Lakritsijauhe on sekä maultaan ja tuoksultaan huomattavasti voimakkaampaa kuin lakritsijuurijauhe. Lisäksi sen maku on hieman salmiakkimainen ja makea. Molempia voidaan käyttää leivonnassa ja jälkiruoissa.”

      Itse olen käyttänyt molempia mutta enemmän pidän juuri tuosta voimakkaammasta lakritsijauheesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *