Kurkuma_latte1_1

Kurkuman superterveellisyydestä on hehkutettu jo niin pitkään, että välillä unohtuu, että kyseessä on myös ihastuttava mauste. Onhan toki mukavaa tietää, että näinkin herkullisella tavalla voi huolehtia mm. sydänterveydestä, vatsan ja suoliston hyvinvoinnista, ehkäistä kakkostyypin diabetesta, mahdollisesti jopa syöpätauteja sekä vaikuttaa aivojen ja mielen hyvinvinvointiin.

Kotikäytössä tosin kurkumiinin määrä ja imeytyminen kurkumajauheesta tai tuoreesta juuresta jää melko vähäiseksi. Lisäravinteet ovat sitten asia erikseen. Itselleni kurkuma tarkoittaakin ennen kaikkea hehkuvaa väriä ja aromaattisia makuja ja olen käyttänyt sitä viime aikoina lähes päivittäin. Voidaan jopa puhua kurkumarakkaudesta.

Viimeisin inspiraationi on kurkumamaito – tai trendikkäämmin –latte, jota monissa blogeissa on hehkuteltu pitkin talvea.  Uudesta keksinnöstä ei ole kyse, sillä maitoon uutettua kurkumaa on ayurvedassakäytetty perinteisesti  mm. flunssan, vatsavaivojen, kuukautis- ja muiden kipujen hoitoon sekä rauhoittamaan mieltä ja edistämään unen tuloa. Juoma vetoaa minuun kuitenkin siksi, että rakastan latteja, mutta siedän huonosti kahvia. Otan siis ilolla vastaan lempeämpiä vaihtoehtoja.

Huomasin, että mm. Sonnentorilta on tullut markkinoille valmiitakin kurkumalatteseoksia, mutta ainekset mausteiseen juomaan löytyvät helposti myös omasta kaapista. Jos ihmettelet, miksi latte viimeistellään rouhitulla mustapippurilla, sen sisältämä piperiini tukee kurkumiinin imeytymistä.

Helppo kurkumalatte

Yhdelle

  • 2,5 dl mieleistäsi kahvimaitoa (itse käytin iKaffea)
  • 1/2 – 1 rkl kurkumajauhetta
  • 1/4 tl kanelia
  • 1/4 tl jauhettua luonnonvaniljaa tai kardemummaa
  • (1 tl neitsytkookosölyä)
  • 1 tl hunajaa

 

Viimeistelyyn: rouhittua mustapippuria

Kuumenna maito ja vispaa joukkoon mausteet. Hauduta muutama minuutti. Lisää kookosöljy (maistuu kyllä ilmankin). Halutessasi voit siivilöidä juoman ennen tarjoamista, jos kupin pohjalle jäävä sakka häiritsee. Makeuta hunajalla, rouhaise päälle mustapippuria ja nauti.

 

Aurinkoista viikonloppua!

Kurkuma_latte3

9 kommenttia “Kurkumarakkautta No 1: Latte”

  1. Kiitos päivän täsmäreseptistä! Tämä kurkumalatte hellii äkillisen kevätflunssan runtelemaa kehoani näköjään paremmin kuin mikään muu. Näitä ihania makuja ei voi olla maistamatta, vaikka ruoka ei juuri maistukaan.

    1. Anna, ihanaa kuulla. Itsekin hoitelen parhaillaan epämääräistä vatsatautioloa ja kurkuma tekee hyvää. Pikaista paranemista!

  2. Mulle tuore kurkuma on nykyään ihan vakiokamaa,kun teen sillä (ja parilla muulla aineksella,blogissa joku aika sitten ) boostidrinkkiä,joka selvästi vaikuttaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *