jädekirja

Kesän tärkein kirja on tässä: Hyvisreseptien mestarit Virpi Mikkonen ja Tuulia Talvio putkauttivat viime kesänä ilmestyneestä Kind Ice Cream -e-kirjasta suomenkielisen printtikirjan nimellä Hyvän olon jäätelökirja. Jenkkilän versio N’ice Cream on odotettavissa ensi viikolla. Hurraa!

Vaikka e-kirjakin oli ihana, lehteiltävä kovakantinen inspiroi minua sittenkin enemmän. Tartuin välittömästi tehosekoittimeen ja jäätelökauhaan. Pihallamme kukkaan puhjenneet kirsikkapuut tarjosivat myös hyvän syyn juhlistaa ensiaskeleitaan ottavaa kesää.

Suklaakupit

E-kirjaan verrattuna reseptejä on tullut lisää, nyt yli 80. Mukana on helppoja pikajäätelöitä, pehmiksiä, pirtelöitä ja mehujääpuikkoja. Kermaista ”perusjäätelöä” unohtamatta – jos sellaisesta voi puhua. Mikään ohjeista ei nimittäin sisällä maitotuotteita, gluteenia, valkoista sokeria, eikä niitä lukuisia apu- ja lisäaineita, joilla kaupan jäätelöt on kyllästetty. Mukana on myös herkkulisukkeita sooseista vohveleihin. Makuyhdistelmät ovat innovatiivisia ja houkuttelevia.

Pienen valinnanvaikeuden jälkeen poimin testiin suklaajäätelön, sillä ohje syntyy ilman jääkaapissa jähmetettyä kookosmaitoa, jota ei kaapista löytynyt. Jäätelökonetta en omista koska olen todennut jäden onnistuvan muutenkin. Kirjassa on hyvät ohjeet eri valmistusvaihtoehtoihin, joten jos taloudesta löytyy tehosekoitin ja pakastin, jäätelötehtailu ei jää välineistä kiinni.

Suklaajäde

 

Kirjan alkuperäisellä ohjeella valmistuu Minttusuklaajäätelö (s. 59) mutta lisäsin omaan versiooni kirsikkapuiden kunniaksi mintun sijaan manteliuutetta ja lusikallisen Amarettoa. Manteleiden makumaailma tuo mieleen myös kirsikat. Ohjeeseen olen laitannut suluissa kirjan ainekset. Omat määräni ovat myös puolitettu alkuperäisistä.

Amaretto-suklaajäätelö

n. 1/2 l

  • 2 dl liotettuja cashew-pähkinöitä (macadamiapähkinöitä)
  • 2,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
  • 1 rkl sulaa kookosöljyä
  • 3 tuoretta kivetöntä taatelia
  • 2,5 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1/2 tl vaniljajauhetta (vaniljauutetta)
  • pari tippaa manteliuutetta (piparminttu-uutetta)
  • 1 rkl amarettoa (ei alkuperäisessä ohjeessa)
  • Viimeistelyyn: kaakaonibsejä, kirsikankukkia tai muita syötäviä kukkia

 

Tehosekoita kaikki ainekset (kukkia lukuunottamatta). Kaada seos pakastamisen kestävään astiaan ja pakasta jäätelöä sekoitellen sitä perusteellisesti puolen tunnin välein, yhteensä n. 3 tuntia tai kunnes jäätelö on sopivan kiinteää. Voit valmistaa jäätelön myös jäätelökoneessa koneen ohjeiden mukaan. Viimeistele annokset kaakaonibseillä ja tuoreilla kukilla.

Tässä vielä viime päivien kirsikkafiiliksiä. Lämmöstä johtuen kukat puhkesivat yhdessä yössä ja tätä kirjoittaessani terälehdet putoilevatkin jo maahan.

keskiviikkokirsikkatorstaikirsikkakirsikkakuja kirsikkakudetsku

2 kommenttia “Hyvän olon jäätelökesä”

    1. Oho, onko näin? :No, tämä oli kyllä hyvää, tosin alkuperäistä minttusuklaaversiota en ole maistanut. Itseltäni miinus kirjalle on se, että suurin osa resepteistä pohjautuu kookosmaitoon ja vaikka kookoksesta pidänkin, en halua maistaa sikä joka jäätelössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *