endiivi_vaaka3endiivi_vaaka

Suurimman osan ajastani vienyt ruokakirjan viimeistely, viimehetken puuttuvien kuvien räpsiminen ja sisällön tarkistus (ja uudelleentarkistus) ei ilmeisesti ole riittänyt tyydyttämään ruokahalua. Olen iltakoomassa vielä katsonut Top Chefin vanhojen kausien uusintoja, joita parhaillaan pyörii Jimillä.

Henkilökohtainen kokkikisani aikaa vastaan näyttää kääntyvän voitoksi. Sen sijaan kakkoskauden suosikkini Elia putosi mitalimittellöistä. Yksi hänen annoksistaan on omassa keittiössäni kuitenkin voittaja. Olen jo pitkään ollut ihastunut endiiveihin, joten oli suorastaan pakko testata endiviisalaattia appelsiinimarmeladin kanssa. Varsinkin kun kulhossa pyöri muutama nahkea veriappelsiini.

sitrukset

Keittelin kulhossa veriappelsiineista hunajalla makeutetun hillon ja marinoin endiivit hatusta vedetyllä reseptillä. Alkuperäiseen annokseen kuului myös kampasimpukoita. Jätin ne pois. Lisäsin kuitenkin mukaan merellisen aksentin dulce-merilevällä. Samalla ruokaan saa luontevasti hieman lisää jodia, jonka puute on viime aikoina ollut esillä.

Jodia?

Erikoisuoloihin jodia ei lisätä, eikä teollisuuskaan sitä enää käytä. Huoli on siis aiheellinen, jos jodioitua pöytäsuolaa ei löydy kaapista, sillä Suomen maaperässä jodia on vähän ja monilla siitä saattaa olla puutetta.  Luonnon merisuolassa jodia on vain hitunen, luonnostaan sitä on paremmin maitotuotteissa ja vaikkapa perunassa sekä merilevissä. Levissä kuitenkin vaihtelevia määriä, joten niitä kannattaa käyttää kohtuudella. Liikaakaan ei pitäisi saada, sillä sekä puute että liikasaanti häritsevät kilpirauhasen toimintaa. Moni ravitsemusasiantuntija suositteleekin jodia sisältävän mineraalisuolan käyttöä, sillä se lienee helpoin tapa taata jodin saanti. Ellei todella halua laskeskella päivittäisen ravinnon mukana tulevia jodimääriä.

Jodin saanti ei kuitenkaan ollut ensimmäisenä mielessä makuja rakennellessa, vaan endiivien kanssa nyt vain sopii meriruoka. Salaatti on tyylikäs alkupala, jollaiseksi ohjeesta riittää neljälle. Itse kyllä voisin rouskutella sitä koko kulhollisen, sen verran kurmettia tavaraa. Appelsiinihillosta riittää myös lettukesteille tai sunnuntaibrunssille.

endiivi_pysty5

Veriappelsiinihillo

n. 3 dl

  • 6 pientä (veri-)appelsiinia
  • (1-2 makeaa omenaa)
  • 250 g miedon makuista hunajaa

Kuori appelsiinit (ja omenat). Paloittele pieneen kattilaan ja lisää hunaja. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee (n. 40 min.). Soseuta sauvasekoittimella ja keitä tarvittaessa vielä kasaan. Koostumuksen pitäisi olla löysää ja hillomaista. Kaada kuumana steriiliin purkkiin ja sulje. Säilyy jääkaapissa pari kuukautta.

Endiivisalaatti

4:lle alkupalaksi

  • 2 endiiviä
  • 3 oksaa (lehti-)persiljaa
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • 1 rkl dulce-merilevää tai mietoa leväsekoitusta
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • 2 tl sitruunanmehua
  • 1 rkl saksanpähkinäöljyä
  • 2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl agavesiirappia tai juoksevaa hunajaa
  • 1 tl jauhettua fenkolia
  • ripaus kanelia
  • reilusti rouhittua mustapippuria

Poista endiiveistä viottuneet lehdet. Viipaloi pitkittäin suikaleiksi. Hienonna persilja ja valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset suuressa kulhossa ja tarkista maku. Jaa neljälle lautaselle ja nosta kylkeen teelusikka tai kaksi appelsiinimarmeladia.

endiivi_vaaka2

2 kommenttia “Endiivisalaatti ja appelsiinihilloa”

    1. Appelsiinit ja endiivi ovat kyllä hyvä yhdistelmä tuoreenakin. Hillo on jo itsessään vähän vinegrettimäinen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *