14 helmi Viikko paratiisissa, osa I: Devaaya Ayurveda Center

Olennaisena osana jokavuotista kaamoksenhallintaohjelmaani on pako pakkasesta niin pitkälle kuin raha ja aika sallii. Tänä vuonna määränpääksi valikoitui Intia. Kunnianhimoinen omatoimimatkailu vaihtui valmispakettiin, koska totesin tammikuussa olevani liian uupunut suunnittelemaan muuta. Ja hyvä niin, sillä nappasin varsinaisen helmen. Bongasin Aurinkomatkojen äkkilähdön Pohjois-Goalla sijaitsevaan ayurvediseen keskukseen, jota oli silmäillyt jo aiemmin muualla netissä. Karistin ennakkoluulot valmismatkailusta ja hyppäsin Goan koneeseen.

Devaaya Ayurveda & Nature Cure Center tarjoaa kokonaisvaltaisen paketin yksilöllisesti räätälöityjä ayurvedisia hoitoja, joista voi omien tarpeiden mukaan räätälöidä joko kehon tasapainoa ja hyvinvointia tukevan kokonaisuuden tai syvemmälle häiriötiloihin vaikuttavan panchakarma- eli ayurvedisen puhdistuskuurin. Jälkimmäinen on sen verran rajua touhua, että viikon reissulla se ei tullut kyseeseen, joten nyt mentiin hyvinvointi edellä.

Ayurveda on itselleni tullut tutuksi joogan myötä, mutta syvällisesti en ole siihen perehtynyt. Odotin epämääräisesti lähinnä rentouttavia hierontoja ja joogaa sekä hyvää kasvisruokaa mutta viikko tarjosikin huikean paljon enemmän.

Devaaya sijaitsee keskellä maaseutua, Divarin saarella. Turistirannat jäivät siis kauas taakse. Aluksi vähän säikähdin paikan eristyneisyyttä mutta lopulta siitä tuli ihana lintukoto, täydellinen elpymispaikka kiireen ja kaamoksen väsyttämälle keho-mielelle. Helmasyntini on suorittaa lomillakin, joten ehkä joka reissulla ei tarvitse ahmaista kaikkea.

Olin varustautunut ajankuluttamiseen mm. kirjapinolla mutta Devaayassa olikin tiivis ohjelma. Heti saapumispäivä pääsin ayurvedisen lääkärin vastaanotolle. Dr. Sweta kyseli ja kuunteli tarkkaan terveydentilasta, elämäntilanteesta, kyseli ruokavaliot ja muut elämäntavat. Vastausten ja pulssin luennan perusteella määriteltiin kehotyyppini (vahvasti Vata) ja alettiin suunnitella hoito-ohjelmaa. Sain myös luettavaksi läjän tietoa ayurvedasta. Tohtorivisiitin jälkeen odotti ensimmäinen hoito: Kokovartaloöljyhieronta (Abhayangam), kökötys höyrykaapissa ja lopuksi vielä Shirodhara, jossa valutetaan lämmintä yrttiöljyä otsalle ja hiusrajaan.

Kahden tunnin vatkauksesta selvittyäni olo oli iloisen järkyttynyt. Ihan näin massiivista settiä en ollut odottanut, mutta turhaa kai sanoa, että täydellinen nirvanahan se oli yölennon ja muiden matkan rasitusten jälkeen.

Jokainen päivä alkoi lähikylän kukkojen laulaessa klo 6:30, jolloin suuntasimme mangopuun alle suorittamaan aamu kriya-toimet: Nenäkannuhuuhtelut, kurkun kurlauksen ja silmien kylvetyksen ruusuvedellä. Tätä seurasivat pranayama-harjoitukset, aamujooga ja lyhyt meditaatio.

Joogatyyli oli hatha, omaan makuuni vähän liiaksi mummojumppaa, mutta olihan siinä fiilistä, kun pieni puolikalju intialainen ohjasi paksulla aksentilla, ilman häikäiseviä koreografioita, niin kuin olisi joogannut jo äidin kohdussa. Sitäpaitsi surya namaskar (aurinkotervehdys) tehtiin ehkä maailman kauneimmalle auringonnousulle (josta kuvassa vain kalpea aavistus). Iltapäivällä oli edistyneempi vinyasa-tunti, jossa pääsin sitten kyllä kokeilemaan omia rajojanikin. Trooppisessa lämmössä ja päivittäisten hierontojen ansiosta keho oli kuitenkin ihanasti auki.

Aamiaisen jälkeen oli päivän ensimmäinen tunnin mittainen hoito, iltapäivällä lyhyempi puolen tunnin sessio. Hoitajani pysyi samana koko reissun ajan. Enkelimäinen Vidhya ei osannut montaa sanaa englantia mutta energiamme kohtasivat heti. Tämä on tärkeää, sillä siinä hoitopöydällä maatessa on kirjaimellisesti varsin paljaana. Osa käsittelyistä voi myös olla rankkoja, jopa epämiellyttäviä, kun aktivoidaan kehon puhdistumis- ja paranemisprosesseja. Oma kokemukseni jäi kuitenkin pääosin spa-osaston puolelle.

Talon puolesta tulivat joogamatot ja kaftaani, johon pukeuduttiin hoitojen ajaksi. Moni tosin viuhtoi siinä sujuvasti koko päivän ja itsekin aloin sulautua klaaniin reissun loppupuolella. Devaayan kansainvälinen asiakaskunta muodosti ihanan yhteisön. Monet tulevat paikkaan yhä uudelleen, enkä ihmettele. Matkan aikana tapahtui monia hienoja kohtaamisia. Meistä pidettiin muutenkin hyvää huolta, suorastaan lellittiin, ja paikan manageri kävi säännöllisesti kyselemässä, onko kaikki hyvin. Tosin intialaiseen tyyliin asioiden fiksaus tapahtui omaan verkkaiseen tahtiinsa.

Iltapäivän jooga- ja meditaatioharjoitusten jälkeen oli vapaata aikaa, jonka saattoi käyttää vaikkapa uima-altaalla tai vain olemiseen. Älylaitteiden kanssa näpräily jäi  ihan itsestään vähiin, vaikka netti toimikin. Mieli tyytyi hitaampiin viihdykkeisiin, joista suosikkini oli istuskella terassilla ja vain hengitellä hämärän laskeutumista, kuunnella läheisestä kylästä kantautuvia ääniä ja kaskaiden jatkuvaa konserttia.

Mikäli kuitenkin menojalka alkoi vipattaa, taksi tai auto ja kuljettaja veivät kätevästi Goan nähtävyyksiä ihmettelemään. Itselleni riitti lopulta fillarointi lähikylissä, pistäydyin vain kerran lähellä olevassa Vanhassa Goassa.

Kuten asiaan vihkiytyneet tietävät, ruoka on olennainen osa ayurvedista hoitoa ja elämäntapaa. Ateriat olivatkin aivan oma lukunsa, joten kirjoittelen niistä erikseen. Samoin vähän lisää ayurvedasta, jota pääsin ehkä raapaisemaan hieman pintaa syvemmältä, mutta jonka ymmärtämisessä olen vasta alkutaipaleella.

      

5 Kommenttia
  • Jael
    Posted at 18:35h, 14 helmikuun Vastaa

    Kuulostaa ihanalta,en tiennyt että Aurinkomatkoilla on nykyään tuollaisia paketteja,hienoa:) Hienot kuvat, ja teki varmastikin hyvää ,

    • Outi
      Posted at 19:18h, 14 helmikuun Vastaa

      Tämä oli kyllä Aurinkomatkojen best kept secret. Tosin matkanjärjestäjä ei näkynyt perillä muuten kuin lentokentällä. Muu meni ihan paikallisin menoin.

  • Marja Ylösmäki
    Posted at 16:40h, 19 helmikuun Vastaa

    Näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta! Suomalainen auyrvedisti on tehnyt minulle ranteesta arvion: olen vatan ja pittan välimuoto, kaphta tulee kaukana jäljessä… Olisipa joskus kiva päästä Intiaan, mutta pelkään hirveästi, että saan sieltä hirvittävän vatsataudin. Olen jo seniori, yli 60, joten en kestä enää haastavia olosuhteita yhtä hyvin kuin nuoret.

    • Outi
      Posted at 19:44h, 19 helmikuun Vastaa

      Vatsatautiriski on Intiassa vakavasti otettava, mutta tämä paikka oli siinä mielessä todella turvallinen. Muualla käsidesi, pullovesi ja hieman hysteerisen terve maalaisjärki sen suhteen, mitä suuhunsa pistää lienevät paras suoja.

  • Marja Ylösmäki
    Posted at 10:54h, 21 helmikuun Vastaa

    Kiitos vastauksesta. Ehkä joskus uskallan Intiaan asti…

Jätä kommentti