02 huhti Hyvän mielen taidot

Tämä juttu on odottanut jonossa kärsivällisesti. Maaretta Tukiaisen kirja Hyvän mielen taidot on sekin ilmestynyt jo vuosi sitten. Tietyt asiat eivät kuitenkaan vanhene, eivät varsinkaan hyvän mielen taidot, eivätkä hyvät kirjat. Hyvän mielen taidot onkin päätynyt omaan käyttöhyllyyni, jonka opuksia plärään säännöllisesti.

Positiivisen psykologian tutkimus on tuonut mukanaan ymmärryksen siitä, että onnellisuus on taitolaji. Vaikka onnellisuuden lähtötaso on yksilöllinen, myönteisyys, mielenrauha ja tyytyväisyys ovat kenen tahansa ulottuvilla. Ajatus, että jokainen on oman onnensa seppä, pitää siis tietyssä mielessä paikkansa mutta kukaan ei tässäkään asiassa ole seppä syntyessään. Onnellisuutta voi ja kannattaa treenata.

Viime vuosina aiheesta on julkaistu useampikin suomenkielinen kirja. Näistä Hyvän mielen taidot on ehdottomasti yksi käytännönläheisimmistä. Se ammentaa positiivisen psykologian lisäksi ideoita myös muista uusista ratkaisu- ja voimavarakeskeisistä suuntauksista, kuten tietoisuustaidoista, NPL:stä ja kehoterapioista. Hyvän mielen taidot onkin ennenkaikkea harjoituskirja, jossa teoriaa ja esimerkkitarinoita on kuitenkin tukevasti taustana.

Tukiainen jakaa hyvän mielen taidot seitsemään osioon, joita ovat Myönteisyyden, Tahdonvoiman, Vuorovaikutus-, Myötätunto-, Luovuus-, Läsnäolo- ja Itsensä johtamisen taidot. Kukin näistä on jaettu vielä osataitoihin, joita vastaa jokin harjoitus tai tehtävä. Esimerkiksi Myönteisyyden taitoihin kuuluvat kiitollisuus, merkityksen kokeminen, vahvuuksien tunnistaminen, hyvän tekeminen, iloitseminen, oman potentiaalin hyödyntäminen, toivon vaaliminen ja onnistumisen juhlistaminen. Kukin näistä esitellään lyhyesti, havainnollistetaan tosielämän tarinan avulla ja tarjotaan taidon harjoitteluun sopivia tehtäviä. Motivaation vahvistamiseksi kerrotaan vielä harjoittelusta koituvat hyödyt.

Kirjaa täydentävät kaksi korttisarjaa, joita voi käyttää apuna taitojen harjoittelussa. Hyvän mielen kortit liittyvät suoraan kirjan teemoihin: pakasta löytyy yksi kortti kutakin osataitoa kohti. Kirjan harjoitukset ohjaavat tekemiseen, kortit syventävät sitä omien ajatusten ja mielikuvien tutkiskeluun. Inspiraatiokortit taas on tarkoitettu tuomaan uutta näkökulmaa ja lisäämään mielen joustavuutta erilaisissa arjen jumitilanteissa. Kukin kortti esittelee jonkin keinon ja ehdotuksen toiminnaksi.

Itse olen käyttänyt kirjaa ja kortteja omassa elämässä sekä asiakkaiden kanssa. Ja voin vain todeta, että tämän helpommaksi ja selkeämmäksi ei onnellisuuden opiskelua enää voi tehdä. Lopputulos on silti kirjan käyttäjän käsissä. Vaikka tieto on hyödyllistä, ratkaisevaa on kuitenkin tekeminen. Ja sitä ei parhainkaan kirja tai asiantuntija voi tehdä toisen puolesta. Kuten tutkija Barbara Fredrickson on todennut: ”Onnellisuus ei ole penkkiurheilua”. Hyvän mielen taidot tekee kuitenkin harjoittelusta piirun verran helpompaa ja ehdottomasti hauskempaa.

2 Kommenttia
  • Tuija
    Posted at 18:26h, 03 huhtikuun Vastaa

    Loistavia! Tuovat iloa elämään päivittäin! 💚 Tuija

    • Outi
      Posted at 04:44h, 04 huhtikuun Vastaa

      🙂

Jätä kommentti