Laittoman hyvä Kookoschutney

Tein taas yhden version kookoschutneysta sunnuntain sambar-keiton kaveriksi. Siitä tuli nyt niin hyvää, suorastaan rikollisen makoisaa, että kaiken uhallakin laitan hyvän kiertämään. Takaan, että tämän lisukkeen jälkeen mikään linssikeitto ole enää entisensä saatika ajateltavissa nauttia ilman. Muutama ainesosa kutsuu vierailemaan intiamarketissa, mitä suosittelen lämpimästi muutenkin. Laitoin kuitenkin mahdollisia korvausvaihtoehtoja, jos sellainen ei satu löytymään lähettyviltä. Kookoschutney…

Dosat lanttutäytteellä (v, gf)

Tämä postaus on odottanut vuoroaan jo tovin. (Kuten huomaatte, kuvissa on päivänvaloa.) Myös dosat saivat odottaa kokeilulistalla aikansa: Kiintiö täyttyi hetkeksi, kun sain käryttää intialaisia herkkulettuja viikoittain OmNamin keittiössä. Dosa-rakkaus ei silti ole haaltunut, sillä riisi-linssitaikinasta paisteltavat krepit ovat superherkullisia ja lisäksi lettukategorian ravinteikkaammasta päästä. Dosa on siis se lettu ja voidaan valmistaa monin tavoin. Se voi…

Niskalenkki kaamoksesta

Se aika vuodesta, jota alan murehtia jo puoli vuotta etukäteen. Marraskuu syvimmillään. Ulkona on harmaata ja märkää, kunnes pimeys lähes armahtaa ankean maiseman. Ja näillä vielä mennään kuukausi. Sitten käännytään taas hiiitaaaasti valoa kohti. Mutta eilen tajusin yllättäen, että eihän tämä niin pahalta tunnu. Ainakaan vielä. Totean kyllä ikkunasta vuodenajan ja mieleen nousee ajatus kaamoksesta. Mutta juuri nyt se…

Lohtunaposteltavaa: BBQ-Pavut

Moi, laitan maistiaisena jakoon vielä yhden Lohturuokaa-reseptin ja muistuttelen samalla, että kirja-arvontaan on aikaa osallistua…. 6 tuntia!! Eli grillipapujen paahtamisen lomassa kannattaa vielä käydä jättämässä viesti arvontapostauksen kommenttiosioon. (Ellet sitä ole jo tehnyt.) Ja samalla olet mukana keittokirjailijattaren omakätisesti signeeraaman kirjan arvonnassa. Update 21.11.2016 Arvonta on päättynyt ja voittajalle ilmoitettu. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille <3

Lohturuoka 101

Miksi kaamosaikaan tekee mieli lohturuokaa? Onko lohturuoka epäterveellistä? Mikä on oma lohturuokasi? – Olen jo joutunut jonkin verran vastailemaan toimittajien ja muiden kiinnostuneiden kysymyksiin lohturuoasta, joten ajattelin koota usein kysytyt kysymykset ja laittaa tännekin teidän iloksenne. Ja… Huomenna torstaina 17.11 olen tulessa Yle:n aamu-tv:ssä klo 7:45. Ajatus suorasta lähetyksestä saa suoraan sanottuna kämmenet hikiseksi ja vatsan solmuun, joten olisi…

Lohturuokaa-kirja vihdoin täällä! Osallistu kirja-arvontaan

Pulla tuli uunista jo parisen viikkoa sitten mutta Suomen Posti piti jännitystä yllä viimeiseen saakka. Kirja-untuvikko vietti seikkailureitillä vähän pidemmän tovin ja yksi laatikollinen majailee edelleen väärässä osoitteessa. Pääsin (tai pääsimme) kuitenkin vihdoin tuoksuttelemaan painomustetta ja hypistelemään uudenkarheita sivuja. [vc_video link=’https://youtu.be/6xsOZJdVttU’] Myös kaupungilla liikkuneet agentit tiedottivat kirjoja nähdyn jo ainakin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Lohturuokaa on kaikenkaikkiaan ollut rakkain ja herkullisin…

Quinoa kichadi

Viime päivien tapahtumat ovat olleet levottomuutta herättäviä: Helsingin hautautuminen äkkitalveen, USA:n presidentinvaalit… Kun maailmassa kuohuu on pyrittävä säilyttämään oma fokus ja pitää kiinni siitä, mikä on itselle tärkeää. Huolehtia perusasioista, ravita kehoa ja mieltä, syödä ja olla yhdessä rakkaiden ihmistensä kanssa. Myös joogamatolla on kaikki hyvin. Sain CocoVi:lta maisteltavaksi purkillisen luomu gheetä, joka on suhteellisen tuore tulokas valikoimassa. Ajoitus on täydellinen, sillä yksi intohimoni…

Bataattiburgeri Härkispihveillä

Nyt olisi kuulkaas reseptiä jonoksi asti mutta päätin poimia jakoon sen helpon, jota tekee mieli kokata iltapimeällä, ehkä hieman pidempään venähtäneen illanvieton jälkeisenä päivänä. Bataattiburgeri on ensituttavuudesta lähtien vakiinnuttanut paikkansa perheemme yhteisillä tai ystävien kanssa jaetuilla mukavuusaterioilla. Jostain syystä niille ei teinejäkään tarvitse kahta kertaa kutsua pöydän ääreen, kännykät pysyvät poissa ja peukalot saavat rauhassa tarttua haarukan ja veitsen varteen. Paahdan bataattiviipaleiden väliin…

Ruokatrendeistä ja vegeilystä

Hesarin artikkelissa pohdittiin kasvisyöntiä uutena ruokatrendinä (HS, 3.11.2016). Juttuun haastateltu ruokaprofessori Johanna Mäkelä uskoo kuitenkin, että kyse on pysyvästä muutoksesta. Liputan saman näkemyksen puolesta. Kasvissyönnin vakiintumiseen valtavirraksi on kuitenkin vielä matkaa. Vaikka pyörähdys lähikaupassa vahvistaa, että vegeä on tyrkyllä ennenäkemätön määrä, lihankulutus on edelleen hienoisessa kasvussa. Moni pitää pihvistään tiukasti kiinni ja näkee Härkisten, Vihisten ja lihattomien lokakuiden esiinmarssin ärsyttävänä…